Mistä kaikki alkoi

Tästä se alkoi. Tuntuu omituselta ja vieraalta katsoa tätä kuvaa. Minä olen tuossa keskellä, näytän iloiselta ja tyytyväiseltä päästessäni vanhempieni väliin poseeraamaan. En muista tuollaista aikaa, jolloin olisin ollut luontevasti isäni lähellä. Muistikuvissani hän on aina ollut etäinen ja keskustelumme lähinnä vaivaannuttavia. Saati että oltaisiin halattu tai istuttu noin lähekkäin. Herranjumala että se olisi ollut ahdistavaa. Pakolliset onnitteluhalaukset on suoritettu tämän jälkeen tasan kolme kertaa; rippijuhlat, ylioppilasjuhlat ja mennessäni naimisiin. Ja nyt saa halata samanlaista kylmää kiveä, hautakiveä. Hautakivessä on myös äitini nimi.  Tosiasiassa en käy hautausmaalla muuta kuin hautajaisissa.

Äiti sairastui vuonna -93, kuten ylläolevasta kuvatekstistä voi yhdistää. Aivokasvain, pahanlaatuinen. Kasvain leikattiin Töölössä, muistaakseni aika ripeästi havaitsemisen jälkeen, mutta sitä ei saatu kokonaan pois.

Tässä olemme sairaalan katolla joskus leikkauksen jälkeen. Minä, isoveljeni äidin aiemmasta liitosta, äitini, siskoni ja isäni. Vain minä ja 2 vuotta vanhempi isosiskoni olemme tästä kuvasta elossa. Veljestäni kerron teille myöhemmin.

Tämän nimipäiväkortin äiti lähetti Töölöstä leikkauksen jälkeen. Kortti aiheutti minulle suunnatonta ahdistusta. En 9-vuotiaana ollut kuullut fraasia "hengessä mukana", enkä ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. Oliko äiti kuolemaisillaan? Miksei se ole äidin käsialaa? Edelleen tuo kortti karmii selkäpiitäni, mutta sisältää kuitenkin niin suuren tunnelastin, etten ole sitä halunnut hävittää.

Seuraavaksi oli sädehoitojaksot, joka vei äidin hiukset. Hiukset eivät koskaan kasvaneet takaisin pientä haitua lukuunottamatta. Ei meidän äiti ikinä siitä valittanut, eikä meille pelkoaan tai suruaan näyttänyt. Peruukki tuli osaksi arkea. Tai itseasiassa kotona äiti kulki kaljussaan, iso leikkausarpi sinisten merkkaustussin jälkien koristamana. Kerran käydessämme Kotkassa, tuulenpuuska vei peruukin äidin päästä ja se oli hulvatonta!

Leikkauksen jälkeen elettiin suht normaalia elämää, mutta olihan noita viitteitä siitä ettei kaikki ollut kunnossa. Unohduksia ja hajamielisyyttä. Hän mm. unohti käsilaukkunsa (ainoa käsilaukku jota käytti) Gran Canarialle ollessamme siellä lomailemassa - 98. Liittyiköhän "äksyily" myös sairauteen? Vaikea sanoa, kun en oikein muista aikaa ennen sairastumista. En kyllä muista muutenkaan paljoa lapsuudesta. Voi kun olisi kotivideoita! Olen täysin vanhojen valokuvien varassa, ja tietysti siskojeni muistojen. Paitsi, että pikkusiskoni oli 1v kun äiti sairastui. Ja 9v kun äiti kuoli. Voisin maksaa aika paljon siitä, että muistaisin paremmin. En muista edes äitini ääntä! Jotkut asiat myöhemmästä vaiheesta ovat taas syöpyneet verkkokalvooni ja voisin maksaa saadakseni ne pois. Esimerkiksi äidin viimeiseltä syksyltä 2001, vierailu sairaalassa; "Kenenkäs tyttöi nää on? "

-Sini